Matkanivan ensimmäinen kauppa perustettiin vuonna 1896 Pirnesojan sillan
lähelle, mutta pian paikka muuttui kylän keskustaan. Adam Soinin
perustamassa kaupassa oli myös postipysäkki ja leipomo. Soinin ja Kalle
Lepistön kauppiasuran jälkeen Matkanivan kaupan osti Oulaisten
Osuuskauppa vuonna 1916. Osuuskaupan omistuksessa kauppa oli vuoteen
1990, jonka jälkeen vielä tiloissa toimi Leenan Puoti ja asiamiesposti
kevääseen 1997. Matkanivan posti toimi aina kaupan yhteydessä.
Osuuskaupan lisäksi kylässä on ollut myös yksityiskauppoja. Nykyisen
rukoushuoneen paikalla oli Jaakko Pentin vuonna 1938 perustama kauppa.
Samalla paikalla Pekka Korhonen aloitti myymälätoiminnan vuonna 1947
harjoittaen samalla myös Popedallaan taksiajoa. Korhosten jälkeen 1950-
luvulla Rauha Viio jatkoi tiloissa sekatavarakaupan pitoa, ja hänellä oli myös
sivumyymälät Ohukaisenperällä ja Perikankaassa. Viion jälkeen
kauppiastoimintaa jatkoivat Hilja ja Pentti Lumiaho aina 1970-luvun lopulle.
Tämän jälkeen kauppakiinteistöstä tuli Matkis-baari.
Matkanivan koulu rakennettiin vuonna 1900 Tapani Ylitirilältä ostetulle tontille.
Koulun ensimmäinen opettaja oli Juho Heikki Huhtelin, mutta häntä paremmin
muistetaan seuraavat opettajat eli Aleksi Reinilä (vuosina 1909-1946) ja
Tapani Tirilä (vuosina 1947-1954). Tirilän opettajavuosien aikana koulun
oppilasmäärä oli enimmillään 108. Viimeinen johtajaopettaja oli Sigurd
Forsblom. Koulun toiminta loppui vuonna 1972.
Matkanivan nuorisoseura perustettiin vuonna 1911 Ylitalossa. Oma toimitalo,
Rientola, valmistui syksyllä 1913. Varsinkin 1950-luku oli nuorisoseurassa
toimeliasta aikaa, silloin mm. laajennettiin taloa ja rakennettiin urheilukenttä.
Tapahtumia oli monta kertaa viikossa ja näytelmätoiminta kukoisti. 1980-
luvulle tultaessa takana oli pari vuosikymmentä hiljaiseloa, mutta vuonna
1981 toiminta jälleen vilkastui talon korjausten myötä.
Uusheräyksen omistaman Matkanivan rukoushuoneen rakentaminen
aloitettiin keväällä 1939 kauppias Jaakko Pentiltä ostetulle tontille. Sota
keskeytti rakentamisen ja avajaisseuroja voitiin pitää vasta syksyllä 1941.
1950-luvulla rukoushuoneelle oli sjoitettu yksi kansakoulun luokka varsinaisen
koulun käydessä ahtaaksi.
Rukoushuoneella on pidetty vuosien aikana seuroja, myyjäisiä ja pyhäkoulua.
Toimintaa on edelleenkin. Merkittäviä matkanivalaisia uusheräyksen puhujia
ovat olleet mm. Natanael Aittola, Vihtori Kortesoja,Tapio Siljandet sekä Helvi
ja Tauno Lahtinen.
Lähteet:
Isokivelä Tapio. Luomateitä ja renkkusiltoja. Matkanivan kylän vaiheita ja
elämää. Toinen täydennetty painos. Painoykkönen Ky. Oulainen. 2006
Isokivelä Tapio. Leijona Matkanivassa. Pakinoita vuosien varrelta kotikylältä
ja kauempaakin. Painoykkönen Ky. Oulainen. 2012
Turunen Harri. Oulaisten historia. Pyhäjokiseudun Kirjapaino, Oy. Oulainen.
1986
Turunen Harri. Aina työtä ahkeralla – opetusneuvos Tapani Tirilä 75 vuotta.
Pyhäjokiseudun Kirjapaino Oy. Oulainen. 1993