Pyhäjokilaakso on tunnusomaista Pohjanmaata: eläminen ja toiminta
keskittyy jokeen ja jokivarren kulttuurimaisemiin. Rantojen viljelymaisemaa
luonnehtivat pienipiirteiset korkeuserot ja maastokuviot.
Antikanperälle johtavan tien varrelta löytyy kyltti, jota seuraamalla on
mahdollista päästä Kyrönlammelle ja sieltä lähtee yhdyspolku Ahvenlammen-
Isojärven luontopolkualueelle. Reitin varrella on kuvatauluja, joissa kerrotaan
ympäröivästä luonnosta. Alueelta löytyy laavuja. Luontopolulle on kulku myös
kantatie 86:lta muutama kilometri Oulaisista Ylivieskan suuntaan.
Oulaisten ja Haapaveden välinen eteläpuolen maantien rakentaminen
aloitettiin tielinjan merkintätöillä joulukuussa 1955. Tien rakentaminen kesti
monta vuotta. Linja-autoliikenne Oulaisten ja Haapaveden välillä aloitettiin
joulukuussa 1959. Samaan aikaan eteläpuolen tien rakentamisen kanssa
kunnostettiin Takalontie, jonka lopputarkastus tehtiin lokakuussa 1959.
Jo vuonna 1938 kunnanvaltuusto teki päätöksen, josssa Mäyrän ja
Matkanivan koulupiireistä lohkaistiin uusi Pirnesojan koulupiiri. Sodan ja sen
jälkeisten vaikeiden vuosien jälkeen koulun perustaminen lykkääntyi aina
vuoteen 1950, jolloin päätettiin aloittaa supistetun koulun toiminta Hannes
Karilta vuokratuissa huoneissa. Pitkään tämä koulu ei kuitenkaan toiminut,
sillä jo vuonna 1956 kunnanvaltuusto päätti perustaa Pirnesojan koulupiirin
tilalle Lehtimäen piirin. Hanke toteutui kahta vuotta myöhemmin, jolloin
valmistui myös Lehtimäen koulu, nyk. Matkanivan koulu. Vuosina 1999-2000
koulun yhteyteen valmistui kyläläisten yhteistyönä liikuntasali.
Lähteet:
Isokivelä Tapio. Luomateitä ja renkkusiltoja. Matkanivan kylän vaiheita ja
elämää. Toinen täydennetty painos. Painoykkönen Ky. Oulainen. 2006
Pyhäjokialueen Luonnonsuojeluyhdistys ry. Pyhäjokialueen
luontopaikkaopas. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä. 2000
Turunen Harri. Opintiellä Oulaisissa – Oulaisten koululaitos 100 vuotta 1886-
1986. Pyhäjokiseudun Kirjapaino Oy. Oulainen. 1986